Ominvoimin – ihmisten tekemää

How would our society look like if it was designed by citizens – by us? If the societal structures at grassroots level were shaped to support the citizens’ lives instead of being shaped by institutions?

Summary of a report sponsered by the Finnish Innovation Fund: Done by me – and us. Introduction to the democracy of making (in Finnish: Ominvoimin – mutta yhdessä. Tekemisen demokratian ensimmäiset askeleet)

This report describes how citizens are shaping the society by crowdsourcing, collaborative consumption and other peer-produced grassroots activity in modern community efforts in Finland. The study reports on nine cases, in which the common denominator is a bottom-up citizen activity: the efforts are initiated by individuals and small groups instead of government strategies or other incumbent actors. One of the cases tells the story of the Equipment Library in Helsinki, one of the early forms of the modern day collaborative consumption in Finland. Another case analyzes the story of a platform, which crowdsources information about problems in bicycle routes. (See the full list of the cases at the end of this abstract.)

Peer-production,
a form of informal economy

These peer-produced initiatives lead into citizen empowerment, and they are a form of informal economy, which is primarily fueled by social capital rather than traditional pecuniary incentives. With these peer-produced efforts, the citizens explore new ways to govern themselves.

The report is written by a researcher Tanja Aitamurto and communication specialist Riku Siivonen. The report is funded by the Finnish Innovation Fund (Sitra). The study analyses factors for successful peer-produced community activity. The successful initiatives had similar features to start-ups: for instance, just like start-ups, community efforts need good advisors rather than money. Mentors guide the work forward and connect the group to relevant networks. Furthermore, the report also includes an analysis chapter written by a collaboration specialist Iikka Lovio.

Action points for Finland

The report concludes with five action points, which, if realized, would support peer-production and citizen empowerment in Finland. The recommendations are the following:

i)  New marriage of citizens and government officials. Citizens, and local and national government should collaborate more intensively to bridge the gaps between the public sector and the emerging “fourth sector”, referring to civil society.

ii) Microfunding organization. This novel microfunding organization would support small-scale peer-production with rapid-response funds and matching donations and investments.

iii) Community Bank.  Community Bank is a digital platform, which provides information about community efforts, subject matter experts and owners of equipment necessary for organizing events.

iv) Community Angels. Community Angels are peer-production experts. When appointed as Community Angels, they will share their expertise with newbies.

v) New organization model for social entrepreneurship. Finland needs a new organization model, which supports social entrepreneurship. This model could be a similar model to L3C structure (low-profit, limited liability company) in the United States.

For more information, contact Tanja Aitamurto at tanja.aitamurto at  gmail.comor Riku Siivonen at riku.siivonen at gmail.com, or Ossi Kuittinen at ossi.kuittinen at sitra.fi.

The studied cases

The cases studied in the project are listed as follows:

i)  Aalto Entrepreneurship Society. This case describes the birth and growth of a student-led platform organization, which encourages students to become international start-up entrepreneurs. The AaltoES Society has brought new optimism to the post-Nokia era in Finland, and has united students in the new Finnish innovation university, the Aalto University.

ii)  Porkkanamafia. “The Carrot Mafia” is a story about a “boring” topic such as global warming can be turned into an appealing activity, in which young, funky Finnish crowd consumes food and beverages in restaurant, and simultaneously, prevent global warming.

iii)  Community-Supported Agriculture in Helsinki. (Herttoniemen ruokaosuuskunta) This case tells the story of a co-operative, which provides residents to practice agriculture in Helsinki, and thus provides the co-op members with local produce.

iv)  The Baby Bag Association Vaaka. The mission of the The Baby Bag Association Vaaka is simple and efficient: to support families with babies in Finland and beyond borders e.g. in  Russian Karelia.  The association has collected a piles of baby clothes in grass roots campaigns, and these clothes have been sent to Russia and other areas in need.

v)   Fillarikanava. Fillarikanava (Bicycle channel) is a crowdsourcing platform for spotting the problems in bicycle paths in Helsinki. The site has pioneered in crowdsourcing in Finland, and has experienced success as well as challenges in finding seamless ways to collaborate with the city.

vi) Hoksauttava rakennusvalvonta. In the city of Oulu in Northern Finland, a group of city engineers wanted to support more sustainable ways of living. So was born the concept of “Intelligent construction monitoring”, in which the city provides online methods to build energy sustainable way.

vii)  Photo Raw. Photo Raw is a high-quality magazine featuring professional photojournalism. The magazine is based on voluntary work. This Finland-orginated magazine is currently distributed in several countries, including Canada and South Korea.

viii)Equipment Library Kuinoma. The equipment library Kuinoma got started from a need to borrow a snow avalanche sensor. Now the equipment library serves Helsinki residents by lending almost anything from bikes to ski equipment and thus, executing the core principles of collaborative consumption.

Pienen kypsyttelyn jälkeen raporttimme on valmis! Koko nimeksi tuli lopulta “Ominvoimin – mutta yhdessä: Tekemisen demokratian ensimmäiset askeleet”. Iso kiitos kaikille eri tavoin osallistuneille! Toivomme, että tämä kooste on vain pieni iso isoa liikettä. Raportin voi ladata tästä: Ominvoimin – mutta yhdessä

Rahoituksen hankkimisen voi tehd’ yksinkertaiseksi. Kun on talkoot, voi lahtea keraamaan talkoisiin rahoitusta. Verkkokehitysjohtaja Karoliina Luoto Sitrasta, Iikka Lovio Stadin Aikapankista ja Samuli Ruuskanen Huitale.comista ideoivat Talkoorahoittamoa, jossa olisivat mukana paitsi “kansalaiskansalaiset” myös “yrityskansalaiset”. Ideointi tapahtui edellisessä Ominvoimin-tapaamisessa.

Elokuvaohjaaja Jon Sundell, johtaja Ossi Kuittinen Sitrasta, Ilpo Puhakka Kaleva Innovation Clubista pohtivat Talkoopankin roolia.
Talkoopankki voisi toimia hubina, josta saa tietoa, kenellä on millaisiakin tapahtumien järjestämiseen tarvittavia varusteita. Mutta mikä on kirjastolaitoksen rooli talkoopankkimaisessa toiminnassa?

Millaista on “Tee-se-itse-rahoitus”? Se on palveluiden ja tavaroiden vaihtoa.

“Kaiken rahayksikön ei tarvitse olla raha, yksikkö voi olla vaikka palvelu”, Kallion Block Partyn järjestäjä Mia Helin sanoo. Konsultti, tutkija Kiisa Hulkko-Nyman ja Kaisa Nirkkonen Ryhmärakennuttajat ry:stä hahmottelevat tuotanto-osuuskuntaa, jossa pääomaa kerätään yhteisillä projekteilla. Talkooenkelit tulisivat hätiin projektien alkuvaiheessa.

Mikä on Varjo-Tekes? Entäpä Varjo-Akatemia? Tai Rahastonurkkaus? Professori Göte Nyman Helsingin yliopistosta ja Elina Kiiski Sitrasta hahmottelevat, miten Kulttuurirahasto voisi uudistaa toimintaansa “nurkkaamalla” osan budjetistaan uudella tavalla. Mitäpä jos Tekesin rinnalla toimisi “Varjo-Tekes”, joka rahoittaisi paikallisia sosiaalisia innovaatioita? Niiden menestymistä ei mitattaisi skaalautumisella, vaan muilla mittareilla. Hahmottelu tehtiin edellisessä Ominvoimin-tapaamisessa.

Hei te Ominvoimin-ystävät, auttakaa meitä tämän kanssa ja kommentoikaa! Aiheena siis: miten saada vauhditettua erilaisia talkooponnistuksia.

Esitämme käytännön idean numero kaksi: Talkooenkelit. He olisivat kokeneita vapaaehtoistoiminnan ja talkoiden pyörittäjiä, joiden yhteystiedot koottaisiin samaan paikkaan. He tarjoaisivat kokemustaan ja osaamistaan projektien käynnistämisessä, tapahtumien järjestämisessä, rahoituksen hakemisessa, ihmisten innostamisessa ja motivoinnissa sekä esimerkiksi sen pohtimisessa, voisiko omasta projektissa tulla myös vaikkapa sosiaalista liiketoimintaa, yhteiskunnallinen yritys.

Tämänkaltaisesta toiminnasta yksi, hieman jo laajempi esimerkki on englantilainen Bethnal Green Ventures. Se on sosiaalisten ideoiden ja alkuvaiheen yritysten kiihdyttämö, jossa hyviä ideoita autetaan vauhtiin erilaisella sparrauksella.

“We select teams of between two and four people to be part of the Bethnal Green Ventures programme. Each team will get to spend three months with us building their idea. We provide a community of support and advice to help build, test and launch each start-up.
Our aim is to not only to launch a set of new ventures, but to build an alumni community that will go on to create and run even more social-startups in the future.”

Toimisiko samanlainen malli Suomessa?
Olisitko sinä tarvinnut tällaista apua jonkun idean saattamisessa matkaan?
Olisitko valmis auttamaan muita ja jakamaan omaa osaamistasi?
Mistä nämä talkooenkelit löytyisivät?
Kuka tällaista tietopankkia voisi ylläpitää?
(Seuraavassa keskusteluavauksessa laajennamme tätä ja pohdimme jopa kokonaista Talkoopankkia!)

Herttoniemen ruokaosuuskunta: “Tämän pitää olla taloudellisesti kannattavaa – ei riitä, että hipit ovat pellolla.”

Kun Olli Repo kyseli Helsingin lähiseudun maatiloilta, lähtisikö joku mukaan yhteisölliseen viljelyyn eli luovuttaisi maata ja auttaisi halukkaita oman ruokansa viljelijöitä alkuun, yksi vastaus kuului: “Me kokeiltiin jo 1960- ja 70-luvuilla tuota yhteisöjuttua, enää en lähde näihin.”
Repo ei silti luovuttanut. Ranskalainen yhteisöviljelyn asiantuntija Jocelyn Parrot oli käynyt Suomessa ja kertonut, että Ranskassa homma toimii. Useampi prosentti maatalouden tuottajista Ranskassa saa elantonsa yhteisöviljelyn kautta. Miksi sama ei voisi toimia Suomessa?
Niinpä Repo ja Salla Kuuluvainen päättivät hankkia omaa maata porukalla ja kokeilla viljelyä täysin omin voimin. Kiinnostusta oli: Repo vaimoineen oli jo aiemmin perustanut ruokapiirin, joka oli kerännyt satoja ihmisiä. Aina muutama kymmenen ihminen kerrallaan tilasi lähiruokaa suoraan maaseudun tuottajilta.
“Ihmiset haluavat tietää, mistä heidän ruokansa tulee ja kuka sen tekee. Mutta ruokapiirissä harvoin ehdimme tavata tuottajia. Halusimme mennä vielä pidemmälle. Sitä paitsi nyt meillä on uusi teknologia, toisin kuin esimerkiksi vielä 1990-luvulla, jolloin ruokapiirit toimivat kirjeiden varassa.”
Ruokapiiristä sana oli aluksi toki levinnyt muun muassa hiekkalaatikolla lapsiperheiltä toisille, mutta sähköposti teki yhteydenpidosta vaivatonta.
Niinpä hän alkoi levittää ruokapiiriläisille sanaa uudesta ideasta: maksakaa osuuskunnan jäsenmaksu 70 euroa ja joko 350 tai 550 euroa satomaksua, niin hankimme pellon ja sinne puutarhurin, joka auttaa viljelemään meille perunat, juurekset ja yrtit.
“Uskon, että alkuvaiheessa oli tärkeää, että olin miettinyt konseptin valmiiksi. Näin me teemme. Isomman massan oli helppo sitten hypätä siihen mukaan.”
Pian kustannusarvioksi laskettu 50 000 euroa oli koossa ja hehtaari maata vuokrattu. Näin silti, vaikka yhteistyö Helsingin kaupungin kanssa ei sujunut erityisen sujuvasti. Sopivaa peltoa ei löytynyt kaupungilta. Syntyneellä Herttoniemen ruokaosuuskunnalla oli lisäksi hankaluuksia saada kaupungilta esimerkiksi kylmäsäilytystilaa, vaikka he tiesivät sopivia ja vapaita tiloja olevan. Vasta henkilösuhteiden käyttäminen kaupungin johtoon sai asoita liikkeelle ja tila löytyi.
“Näinhän sen ei pitäisi mennä.”
Myös julkisuuden voima auttoi osuuskuntalaisia. Revon yläkerrassa asunut naapuri oli toimittaja, joka teki isoon aikakauslehteen jutun. Siitä se levisi myös muualle mediaan.
Tänä syksynä on päästy jakamaan jo satoa pari kertaa.
“Tämä on vähän niin kuin yrityksen ensimmäinen vuosi… Tuotto ei ole paras mahdollinen. Asiantuntijat neuvoivat meitä pitämään maan ensin vuoden pari apilalla ja herneellä sen parantamiseksi, mutta ei meillä ollut siihen aikaa! Mutta hei, me saimme sentään kasvatettua maissia omassa maassa!”
Hehtaarin pellosta puolet on perunaa ja toinen puoli maissikokeilun lisäksi muun muassa juureksia ja yrttejä.

Vaikka osuuskunta on palkannut puutarhurin, tämä ei yksin ehdi tekemään esimerkiksi kaikkea rikkaruohojen kitkemistä. Talkoita tarvitaan. Toistaiseksi väkeä on riittänyt niihinkin, vaikka Repo korostaa, että tässä mallissa nimenomaan voi ostaa rahalla aikaa, eikä itse tarvitse tehdä kaikkea työtä.
“Me nimenomaan ajattelimme, että pystyisimme tekemään jutun, joka ei ole parin ihmisen varassa – niinhän siinä usein käy tällaisissa yhteisponnistuksissa.”
Mutta yksi puute tässäkin toimintatavassa on. Aikaa jää liian vähän ajattelemiseen ja dokumentoimiseen.
“Jos olisi hiukan rahaa siihen, että joku pystyisi irrottamaan aikaa jonkinlaisen ‘manuaalin’ tekemiseen. Että kertyneet opit pystyisi siirtämään eteenpäin, jos joku haluaisi perustaa samanlaisen ryhmän.”
Alkuvaiheen opit ja tieto jäävät tavallaan unohduksiin, koska ruokaosuuskunnankin toiminta kehittyy koko ajan. Seuraava vuosi on taas erilainen: toiminta kasvaa hiukan ja keksitään uusia toimintoja.
“Se on tietyllä tapaa pakollistakin, koska melkein kaikissa projekteissa jossain vaiheessa innokkaat ihmiset keksivät jotain uutta. Se pitää mielenkiinnon yllä. Jos toiminta on vuodesta toiseen omalla vapaa-ajalla toisen ‘bisneksien’ edistämistä, harva kokee sitä pitkään kiinnostavana.”
Repo toivoisikin, että alkuvaihe saataisiin niin ruokaosuuskunnassa kuin muissakin talkooponnistuksissa dokumentoitua. “Mitä me tehtiin oikein, mitä me tehtiin väärin. Pitäisi haastatella ihan kunnolla kevyesti osallistuneita, jotka tulevat vain tulee hakemaan satoa. ‘Mistä olisit halunnut lisätietoa, oliko mielessä epäilys, että mikähän huijaus tämä on’ – tällaisia fiiliksiä. Sitten voisi kertoa muualle Suomeen, jotta he osaisivat välttää samat mahdolliset virheet.”
Dokumentointi vaatisi rahaa, mutta toisaalta ruokaosuuskuntalaiset eivät halua esimerkiksi “hankeammattilaisiksi”, joita Suomesta löytyy. Sellaisia, jotka osaavat rahoitusviidakon, tekevät projekteja ja valitsevat yhteistyökumppaneita hankerahat mielessään.
“Haluaisimme todistaa, että tämän kaiken pystyy tekemään omilla rahoilla. Lähtökohta on ollut, että toiminnan pitää olla taloudellisesti kannattavaa: jos se aikoo levitä siinä pitää olla muutakin kuin ‘hipit pellolla’.”

Ensi satokaudeksi tarkoitus on hankkia enemmän maata ja kasvattaa jäsenmäärää. Se tuo mukanaan kasvun ongelmat.
“Pieni määrä ihmisiä päättää nyt asioista. Se on periaatteessa hyvä, mutta toisaalta joku voi myös jarruttaa hyviäkin ideoita, vaikka ne ehkä olisivat enemmistön mieleen. Nyt olemme miettineet sähköisen jäsenäänestysjärjestelmän perustamista.”

Toinen kerta toden sanoo. Sananlasku pätee Photo Raw-lehden alkutaipaleeseen.

Hannamari Shakya kokosi nimittäin tiimin puskemaan lehteä alulle kahdesti. Photo Raw on suomalaistekoinen, englanninkielinen valokuvauksen erikoislehti, joka tehdään talkoovoimin.

Ensimmäisessä alussa, vuonna 2007, toimituskunnan kemiat eivät toimineet ja homma oli tyssätä siihen.

Shakya ei kuitenkaan antanut periksi. Kun porukka hajaantui, hän kokosi saman tien uuden tiimin, ja lehti syntyi. Hitaasti, ehkä tuskallisestikin, mutta syntyi.

“Alussa mukana oli liikaakin intohimoa, eikä lainkaan taloudellisia resursseja. On pitänyt ymmärtää, että lehti kasvaa hiljalleen siksi mitä se on – mutta samaan aikaan, on ymmarrettävä, ettei mikään synny itsestään, ilman konflikteja.”

Photo Raw-lehti kertoo laatuvalokuvasta: kuva on lehden ydin. Painotus on kuvajournalismissa ja dokumenttikuvauksessa. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti tehdään lähes kokonaan talkoilla. Mukana on vakituisesti noin 40 ihmistä. He ovat lähinnä ammattikuvaajia ja -toimittajia, jotka tekevät lehteä vapaa-ajallaan.

“Talkootöissä ihmisillä on erilaisia odotuksia kuin palkkatyössä. Koska työtä tehdään vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi, työn pitää olla kivaa. Ja ihmisillä sen tekemiseen korkea motivaatio”, Photo Raw-lehden kustantajana ja päätoimittajana toimiva Shakya sanoo.

Talkootöiden teettäjän täytyy myös suhtautua “työntekijöhinsä” aika anteeksiantavasti – ihmisiä ei voi velvoittaa, heitä voi oikeastaan vain pyytää, kannustaa ja motivoida.

“Haastetta on myös siinä, kuinka itse oppii toimimaan. Sitä on ikään kuin koko ajan kerjäläinen, joka pyytää ihmisiltä. On oltava joustava ja nöyrä, määrätietoinen ja suora samaan aikaan. Kun jonkun työssä on parantamista, häntä ei saa loukata: muuten hän ei koskaan enää kirjoita lehteen. Tässäkin suhteessa oma henkilökohtainen kehityskaari on tapahtunut.”

Photo Rawin tiimi on onnistunut talkoistamaan aikakauslehden tekemisen. Shakya arvioi, että menestyksen kulmakivi on intohimoinen ja ammattitaitoinen tiimi, joita motivoi “statusarvo” – se, että he ovat mukana uraauurtavassa projektissa.

Lehti sai Opetusministeriöltä laatupalkinnon vuonna 2009 , ja nyt lehti on menossa kansainväliseen levitykseen, ensin Kanadaan, Italiaan, Ranskaan, Norjaan ja Saksaan.

Vaikka menestystä on tullut, taloudellisesti lehti on koko ajan veitsenterällä. Rahatilanne on jatkuva stressinaihe ja se Shakyan mukaan suurin haaste PhotoRawn tekemisessä. Lehden tekeminen – etenkin painaminen – on kallista, ja rahaa liikkuu alalla entistä vähemmän.

Photo Raw saa tuloja ilmoitusmyynnistä, tilausmaksuista ja apurahoista, mutta kulut ovat suuremmat kuin tulot. Koska rahaa on vähän, lehdellä ei ole markkinointibudjettia, eikä tilaajakantaa pysty markkinoinnilla kasvattamaan.

Shakyan mielessä siintää jo uusia projekteja dokumentaariseen valokuvaan ja journalismiin liittyen. Meneillään on kampanja Reilun Journalismin puolesta. Sekin on tehty talkoilla.

Nyt uuden aloittaminen on jo helpompaa, kun on sen kerran tehnyt.

“Näyttää siltä, että näissä jutuissa pitää aina kiivetä pers edellä puuhun. Kaikki pitää itse selvittää, toimintamuodoista ja kirjanpitokäytännöistä lähtien.”

Lehden alkutaivalta olisi tasoittanut tieto käytännön järjestelyistä.

“Kun rahoitusta hakee, esimerkiksi sellainen yksinkertainen kysymys voi olla ratkaiseva myöhemmin kuin onko yhdistys vai osakeyhtiömuotoinen”, Shakya sanoo.

Tiedon lisäksi alussa tarvitaan rahaa.

“Toisaalta, kun rahaa ei ole, ei ole myöskään sidoksia. Emme harjoita isojen talojen politiikkaa eikä meillä ole yhdistysten byrokratiaa, Meillä on vapaus tehdä sitä, mitä haluamme.”